Rahalahjoja kymmenvuotiaalle?

Rahalahjoja kymmenvuotiaalle?

Huh huijakkaa miten vauhdikas alkukesä on ollut. Kirjottaminen päiväkirjaa lukuun ottamatta on jäänyt kokonaan kun aika on mennyt hujauksessa. Nimittäjä kiireelle on ollut perheen yhteinen – ja välillä kyllä ihan omakin aika. On ollut syntymäpäivää ja hautajaista, on naurettu ja itketty. Rentoiltu ja painettu hiki

Poika, joka muistutti sosiaalisten taitojen tärkeyden

Poika, joka muistutti sosiaalisten taitojen tärkeyden

Koiran kanssa metsälenkillä meitä vastaan käveli teinipoika. Hän oli ehkä neljäntoista, pitkähkö tukka ja vaatetus nykymuodin mukaista. Kädessä puhelin, katse alaviistoon painunut. Lähestyimme koiran kanssa tätä meille entuudestaan vierasta poikaa väistellen vuoronperää lähes maassa asti roikkuvia kuusenoksia. Parin metrin päässä poika nosti katseensa näytöltä, katsoi

Oisko sul heittää parii euroo?

Oisko sul heittää parii euroo?

Oltiin vappupäivänä lenkillä kun meitä etäältä lähestyi pari eka-tokaluokkalaista poikaa potkulautoineen. Näin heidän pysäyttävän selvästi heille tuntemattoman naisen ja kysyvän: “Oisko sul

Kun naapuruston valtasi hiljaisuus

Kun naapuruston valtasi hiljaisuus

Asutaan rauhallisella, vanhalla omakotitaloalueella, jossa lähes kaikki naapurit tietävät tai tuntevat toisensa. Ei välttämättä kovin syvällisesti mutta moikataan ja vaihdetaan muutama sananen kun tavataan. Yhtä naapuria ei ollut näkynyt hetkeen. Elettiin muistaakseni alkutalvea kun lähellä olevan talon pihassa seisoi ambulanssi. Talossa asuu yksinäinen iäkäs herrasmies,

Maailmassa on vielä tilaa hyvälle

Maailmassa on vielä tilaa hyvälle

Kuulunen uraäiteihin, jotka tasapainoilevat vaativan työn ja perhearjen välillä. Täydellinen on vaikea olla kummassakaan, joskus loistaa ja toisinaan tuntee itsensä surkimukseksi. Arvomaailmani näkyy tavassani kasvattaa meidän 9-vuotiasta poikaa ja suhteessa pojan isään, parhaaseen ystävääni. Yritän aina löytää asioista positiivisen puolen, sillä useimmiten sellainen kyllä löytyy.

“On pakko” tehdä jotain

“On pakko” tehdä jotain

Eilen iltasella jääkaappia tutkiessa tokaisin huolimattomasti, että huomenna on pakko käydä kaupassa. Poikani nostaa katseensa, tapittaa tiukin silmin ja kysyy kylmästi "Ai miten niin pakko?".

Yhteinen harrastus

Yhteinen harrastus

Juteltiin perheen kesken viime viikolla ja mietittiin mikä voisi olla pojan toinen harrastus. Parkour kerran viikossa on vähän kevyt eikä riitä pitämään

Haaveiden kotona

Haaveiden kotona

  Parin päivän työreissun jälkeen on mahtava tulla omaan kotiin. Nähdä tärkeimmät, sytyttää kynttilät ja kietoutua vilttiin. Maailman parhaaseen paikkaan. Nuorempana kun reissasin paljon, tuli aina matkan ajaksi annettua vuokrakoti pois ja kannettua kamat johonkin talteen. Yleensä ne olivat setäni varastossa ja kerran mökin pihassa

Back to Top