Haaveiden kotona

Haaveiden kotona

 

Parin päivän työreissun jälkeen on mahtava tulla omaan kotiin. Nähdä tärkeimmät, sytyttää kynttilät ja kietoutua vilttiin. Maailman parhaaseen paikkaan.

Nuorempana kun reissasin paljon, tuli aina matkan ajaksi annettua vuokrakoti pois ja kannettua kamat johonkin talteen. Yleensä ne olivat setäni varastossa ja kerran mökin pihassa pressusta tehdyn autotallin uumenissa. Kaikki vähän kalliimpi myytiin, sillä joka ikinen pennonen tuli tarpeeseen.

Muistan erityisen hyvin erään hetken Chengdussa Kiinan opintojen aikaan. Kaipasin kotiin, jota minulla ei edes ollut. Haaveilin punaisesta tuvasta koti-Suomessa, keskellä ei-mitään. Kuvittelin mökkiin itseni ja silloisen koirani Harmin. Rakkaus, turvallisuus ja lämpö olivat vahvasti läsnä siellä, missä kukaan ei pääsisi vahingoittamaan meitä. Näen vieläkin talon silmissäni, vaikka haaveesta ei koskaan totta ihan sellaisenaan tullutkaan.

Kiinassa vietetty aika käänsi viimeisen sivun mustan aikakauden kirjassani. Sen jälkeen melko nopeasti moni asia muuttui hyvään suuntaan.

Jos nyt voisin jutella itselleni kahdentoista vuoden taa, olisi minulla paljon sanottavaa. Tekisi mieli ravistella sitä naiivia tyttöstä oikein kunnolla, mutta ei se olisi ollut oikea tapa herätellä elämän riepottelemaa, rikkinäistä sielua ja ruumista. Sen sijaan kunnon halaus olisi tullut tarpeeseen.

Tänään on kuusi vuotta siitä kun Harmi lähti koirien taivaaseen. Haaveiden tupa, jossa kynttilät valaisevat pimeää iltaa ei ole punainen eikä se sijaitse korvessa.  Sen sijaan lämpö ja rakkaus, jota joskus niin kovin paljon kaipasin, on nyt todella vahvasti läsnä.

Kotona <3.

Tykkäsin 2
Back to Top